sunnuntai 19. elokuuta 2012

Lapsiperhe testaa: Ahvenisto

Loma on ohi ja arki alkanut. Lomalla kävimme uimassa lähes päivittäin, kelillä kuin kelillä. Tai tarkemmin sanoen mies ja kolme vanhinta lasta uivat, minä ruikutin rannalla ja yritin samalla estellä perheen pienintä syöksymästä pää edellä veteen.

Uintikausi alkoi heti toukokuun lopulla, ja vieläkin lapset vinkuvat uimaan harva se ilta. Useimpina lomapäivinä kävimme Apparalla eli Ahveniston järvellä kahdesti: kerran iltapäivällä ja kerran juuri ennen nukkumaanmenoa. Minusta kelvolliset uintikelit eivät ehtineet vielä alkaa. Ja sitten kesä jo loppuikin.

Appara on perheemme uimareiden ehdoton suosikkiuintipaikka Hämeenlinnassa. Se sijaitsee melko lähellä kotiamme, joten siellä on helppo piipahtaa pulahtamassa. Autolla tai pyörillä pääsee ihan rantaan, joten vaikkapa pikniktarpeet voi jättää kylmälaukussa odottamaan autoon eikä niitä tarvitse raahata mukanaan. Kun nälkä yllättää uimarit, on autolla helppo kipaista hakemassa eväät.

Keväällä sain parikkalalaiselta perheystävältämme hienon Hämeenlinnan
opaskartan vuodelta 1952. Siinä Ahveniston alue on esitelty tarkasti.
Hellepäivinä Apparalla on perinteinen, iloisen meluisa uimarantatunnelma. Paikalla on kaikenikäisiä uimareita, runsain joukoin auringonottajia, lentopallon pelaajia... Toiset ovat tulleet paikalle koko päiväksi, toiset käyvät pikaisesti vain uimassa. Lentopallokentän lisäksi alueelta löytyy kota, jossa voi paistaa makkaraa sekä leikkikenttä kiipeilytelineineen. Lisäksi alueella toimii kahvila, joka on yleensä avoinna kesälomakauden ja hiihtolomaviikon. Pukuhuoneet ja vessat ovat siistit.
Lapsille ranta on hyvä. Pienimmät pystyvät leikkimään matalassa rantavedessä ja vähän isommat pääsevät hyppimään laiturilta veteen. Hyvä uintisyvyys on muutaman metrin päässä rannasta. Hiekka-alue on melko kovaksi tallottua, joten hiekkalinnojen rakentaminen ei oikein onnistu, mutta ojia ja monttuja pystyy mainiosti kaivelemaan.

Appara toimi vuonna 1952 kesäolympialaisten viisiottelun tapahtumakenttänä. Uintiosuus uitiin upouudessa maauimalassa, joka nykyään on melko surullisessa kunnossa.
Viisiottelijoiden jalanjäljissä voi yhä lenkkeillä Apparan järven ympäri. Pururataverkostosta voi valita itselleen sopivimman mittaisen lenkin. Matkan varrelta löytyy kuntoilulaitteita. Lenkkeily onnistuu hyvin myös rattaiden tai vaunujen kanssa. Talvisin paikalla on valaistut ladut.

Talvisin Apparalla voi hiihtämisen lisäksi käydä avantouinnilla, paistaa
kodalla makkaraa tai viihtyä pulkkamäessä.
Loppuarvostelu:

Hyvää
- sijainti
- monipuolinen tarjonta alueella
- siisti
- kauniit harjumaisemat
- tekemistä löytyy kaikkina vuodenaikoina
- tavaroiden kanssa ei tarvitse kulkea pitkiä matkoja päästäkseen autolta uimarannalle
- ilmaista hupia

Huonoa
- (ottamatta kantaa sen kummemmin kaupungin raha-asioihin) maauimalan rapistunut ulkoasu
- järvi on melko syvä, joten vesi on pitkään viileähköä
- ei oikein sovi rauhallista "yksityistä" uimahetkeä kaipaaville

Ei kommentteja: