torstai 28. helmikuuta 2013

Lapsiperhe testaa: Synttärit keilahallilla

Minulle on tullut blogini julkaisun jälkeen jonkin verran sähköpostia liittyen lasten syntymäpäiväjuhliin. Päätinkin sen vuoksi postata kokemuksiamme keilahallisynttäreistä, vaikka viimeisistä juhlista siellä alkaakin olla jo vuosi aikaa.

Olemme järjestäneet kahdesti syntymäpäiväjuhlat Hämeenlinnan Keilahallilla. Molemmilla kerroilla on ensin keilattu tunti ja sen jälkeen on siirrytty syömään herkkuja keilahallin kokoustilaan.

Ensimmäisellä kerralla järjestimme 6-vuotissynttärit. Olimme kutsuneet vieraat paikalle kahdeksi tunniksi. Keilaus sujui ongelmitta, mitä nyt seurueen pienimmät (neljävuotiaat) ehtivät kyllästyä hiukan keilaamiseen tunnin aikana.
Keilaussynttäreillä tyyli on vapaa!
Kun siirryimme kokoustilaan, avasi sankari lahjat, ja sen jälkeen kaikki kävivät kakun kimppuun. Vaikka vieraat söivät ihan antaumuksella, oli juhla-aikaa vielä puoli tuntia jäljellä, kun kaikki olivat valmiita. Ehdimme jo hiukan mieheni kanssa huolestua, mitä nyt teemme, sillä emme olleet valmistelleet mitään ohjelmaa kokoustilaan.

Onneksi lapset ovat luovia! Aikuisten apua ei tarvittu lainkaan suunnitteluun, kun piiloleikki oli jo käynnissä. Kokoustilassa ei ole kuin pöytiä ja tuoleja, mutta silti piiloja löytyi puolen tunnin ajaksi. Käsittämätöntä.

7-vuotissynttärit keilahallilla olivat kahden pojan yhteissynttärit, joihin
osallistui koko eskariryhmä ja muita kavereita päälle. Vilskettä riitti.
Toisella kertaa olin viisampi. Vieraat kutsuttiin paikalle varttia "liian aikaisin", jotta ehdimme etsiä kaikille sopivat keilakengät ennen kuin keilausaika tasatunnilta alkoi. Eli jos kenkiä aletaan sovitella vieraille tasalta, menee osa maksetusta keila-ajasta siihen. Lahjoille ja kakulle varasimme vain puoli tuntia. Tämä oli toimivampi ratkaisu, vaikka vähän kiire tulikin lahjavuoren selättämisessä.

Keilaus oli kaikille vieraille jännää puuhaa ja osalle tiukkaa kilpailua:
kaatoja ja pisteitä seurattiin tarkkaan.


Keilahallin kokoustilassa on kuusi isohkoa
pöytää synttärivieraille. Lisäksi seinän vierellä on tasoja
joille tarjoiluja voi laittaa.
Minusta tämä kyseinen keilahalli on kiva paikka järjestää juhlia, sillä sinne saa viedä omat tarjoilut mukanaan. Ekalla kerralla tein kakun, joka säilyy lämpimässä keilailun ajan. Toisella kerralla keilahallin ystävälliset herrat veivät kermakakkuni hallin keittiön jääkaappiin odottelemaan. Kokoustilassa ei siis ole minkäänlaisia kylmätiloja.

Välillä keilapallo oli lähteä ennen kuin keilat ehtivät alas.
Kuusi- ja seitsemänvuotiaat ovat olleet kummallakin kerralla innokkaita keilaajia. Aikuisten apua kuitenkin tarvitaan, sillä monelle keilauskerta on ensimmäinen. Molemmilla juhlakerroilla olemme pyytäneet radoille laidat pystyyn. Silloin keilapallo ei mene (niin herkästi) kouruun, vaan siksakkaa kuin flipperissä laitoja myöten kohti keilapatteria. Kaato!

Synttäriarvio:


Hyvää
- Synttäreillä on mukavaa toimintaa.
- Varsinkin alakouluikäisillä tai vähän nuoremmilla tasoerot eivät ole suuria, kaikki pärjäävät.
- Keilaus innostaa yhtä paljon tyttöjä ja poikia.
- Suhteellisen edullinen juhlapaikka.
- Koti säilyy siistinä tai vaihtoehtoisesti sitä ei tarvitse siivota ;)

Huonoa
- Vieraat ovat tunnin ajan omissa pikkuryhmissään radoilla (3–5 lasta ), mikä voi olla hankalaa, jos kaikki eivät tunne toisiaan, vaan ainoastaan sankarin.
- Organisoimiseen tarvitaan todennäköisesti useampi aikuinen. Keilaradalla pitää olla koko ajan vähintään yhden aikuisen neuvomassa ja vahtimassa. Jos mukana on pieniä lapsia, yhden aikuisen pitää olla valmis saattamaan heitä vessareissuille. Alussa nimien syöttäminen pistelaskimiin vie aikuisten aikaa. Yhden aikuisen pitää keilailun aikana käydä järjestämässä tarjoilut valmiiksi, jos kokoustila on vapautunut vasta tasalta (eikä varttia vaille).

Ei kommentteja: